Presidentin puolison erikoinen lounas

Tammikuussa 2017 Vanity Fair Mexico -lehti julkaisi kansikuvan, jossa Yhdysvaltain presidentin puoliso Melania Trump näyttää nauttivan erikoista ruokaa, koruja. Kuva oli kummallinen, ja se jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Pohdin tässä postauksessa korujen syömiseen liittyviä merkityksiä tuon kansikuvan avulla.

Silloin tällöin korut esiintyvät ruokailuun liittyvässä kontekstissa. Yksinkertaisimmillaan ajatuksena lienee, että korut tarjoavat esteettistä mielihyvää silmille (eye candy) siinä missä syötävät herkut hivelevät makuaistia.

Korut ja ruoka muodostavat kuitenkin yhdessä monitulkintaisen visuaalisen viestin, jossa taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset tekijät – muutamia mainitakseni – kietoutuvat yhteen.

Kuvan tausta

Presidentti Trump herätti jo vaalikampanjansa aikana närää naapurimaassa Meksikossa. Aivan presidenttikauden alussa, tammikuussa 2017, erityiseksi kiistakapulaksi muodostui Meksikon ja Yhdysvaltain välinen rajamuuri, jonka Trump halusi rakentaa. Meksiko vastusti muuria ja kieltäytyi osallistumasta sen kuluihin. Sanailu naapureiden välillä oli kiivasta. Tammikuun lopulla, 25.1.2017, presidentti Trump allekirjoitti rajamuuria edistävän asetuksen ja sai paljon julkisuutta.

Seuraavana päivänä ilmestyi Vanity Fair Mexico -lehden helmikuun numero, jossa oli Melania Trumpin laaja haastattelu. Kansikuvassa näyttäviin rannekoruihin ja sormuksiin sonnustautunut Melania istuu pöydän ääressä edessään kulhollinen koruja. Hän katsoo hymyillen kameraan ja kiertää kimaltelevaa kaulakorua kuin spagettia lusikan ja haarukan avulla sopivaksi suupalaksi.

Kansikuva nousi nopeasti uutiseksi maailmalla. Meksikossa ja meksikolaisten puolesta pöyristyttiin. Lehteä syytettiin hienotunteisuuden, empatian ja isänmaallisuuden puutteesta.

Saippuaoopperaa

The Guardian -lehti julkaisi seuraavan päivän artikkelissaan kansikuvan ja koetti valottaa sen taustaa. Lehden mukaan Meksikossa kansikuvat ovat usein eskapistisia ja kuvaavat yhteiskunnan kerman etuoikeutettua, ylellistä ja mautontakin elämää.

Juttuun oli haastateltu myös sikäläiseen mediaan perehtynyttä tutkijaa Andrew Paxmania, jonka mukaan media on saanut valtaosan meksikolaisista ihailemaan vaaleaa ihoa ja kuuluisuutta. Tämä sopii hänen mukaansa hyvin eskapistisen telenovela-saippuaoopperan perinteiseen juonikuvioon, jossa hyvän perheen kunnollinen tyttö onnistuu toteuttamaan haaveensa naimalla unelmien prinssin.

Onko kuvassa siis kyse kansikuvagenrestä ja telenovela-perinteestä? Syökö Melania koruja, koska elää unelmaansa?

Syntistä apetta

Korujen ja  ruokailun yhdistämiseen liittyy usein ajatus herkuttelusta. Tästä esimerkkinä mieleeni muistuu Kansallismuseossa 2015–2016 järjestetty kotimaisten korujen näyttely Brilliant!, jossa korut esiteltiin osana juhlakattausta: lautasille, jalallisiin juomalaseihin jne. aseteltuina.

Ajatus koruilla herkuttelusta liittyy nautinnon lisäksi ylellisyyteen; kalliit, ainutlaatuiset koristeet voi ”syödä” eli kuluttaa pois, koska varallisuus sallii uusien hankkimisen. Tästä on puolestaan enää lyhyt harppaus ahneuteen ja kerskakuluttamiseen.

Kristillinen perinne tarjoaakin mahdollisen tulkintakehyksen korujen syömiselle. Vakavista synneistä (ns. kuolemansynnit: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo) ahneuden ja ylensyönnin voi yhdistää korujen syömiseen. Katolisen kirkon tulkintaperinteessä vakavat synnit ovat luterilaista keskeisemmin esillä, ja Meksikossa katolilaisten osuus väestöstä on suuri.

Onko kuvan tarkoitus siis sittenkin esittää kohteensa ahneena, hillittömänä ja synnillisenä?

(Huokaus)

No, eipä sellaista probleemaa, ettei historia tarjoaisi siihen apua. Ajan saatossa on näet ennenkin syöty arvokkaita kiviä.

Lasillinen helmeilevää ja timantinkovia karkkeja

Legendan mukaan Kleopatra liuotti mittaamattoman arvokkaan helmensä (toinen upeaksi kuvatusta korvakoruparista) etikkaan ja joi sen voittaakseen vedon, jonka oli lyönyt Marcus Antoniuksen kanssa. Kaksi ylenpalttisen rikasta hallitsijaa kilvoitteli siitä, kuinka paljon rahaa on mahdollista käyttää yhteen juhla-ateriaan. Tempullaan Kleopatra voitti vedon.

Tarina kuvaa yhteiskunnan yläluokan ylenpalttista kuluttamista, mutta sillä on toinenkin kiinnostava yhtäläisyys Vanity Fair -lehden kuvaan: jalokiven syö nainen, joka on poliittisen vallan ytimessä.

Satiirinen piirros The diamond eaters, horrid monsters! on tuntemattoman taiteilijan työ vuodelta 1788. Kuvassa Kuningas Yrjö III (oikealla), kuningatar Charlotte ja lordikansleri Edward Thurlow hamuavat suut avoinna timantteja kuin karamelleja. Warren Hastings, Intian ensimmäinen varakuningas ja kenraalikuvernööri, kaataa niitä pussista, joka sisältää ryöstösaalista Intiasta (Indian Plunder).

Kuvan julkaisun aikaan Hastings oli jättänyt virkansa ja häntä koskevaa, useita kohtia sisältävää,  virkarikossyytettä oli juuri alettu käsitellä. Taidehistorioitsija Marcia Pointon käsittelee teoksessaan Brilliant effects. A cultural history of gem stones and jewellery tätä paljon huomiota saanutta oikeudenkäyntiä.

Pointon esittää, että Yrjö III:n valtakaudella korujen ja timanttien merkitys kuningattaren symbolisen kehon rakentamisessa nousi erityisen näkyväksi. Kuningatar Charlotten yltäkylläisesti jalokivillä koristeltu ulkokuori (jalokiviä oli usein ommeltuna myös vaatteisiin) muuttui olennaiseksi osaksi hänen julkisuuskuvaansa.  Kuningattaren loiston mukaan punnittiin myös niiden tapahtumien merkitys, joissa hänet nähtiin – mitä enemmän jalokiviä, sitä tärkeämpi tapahtuma.

Kuningattaren timantit olivat poliittisia esineitä. Hänen säihkyvä olemuksensa  liitettiin yleisesti Englannin Itä-Intian kauppakomppaniaan ja englantilaisten siirtomaaherruuteen Intiassa, josta eksoottisia kalleuksia virtasi emämaahan. Kuningattaren sanotaan saaneen lahjaksi upeita timantteja Golkondan tarunhohtoisista kaivoksista ja ottaneen niitä ahnaasti vastaan.

Pointonin mukaan ei ole todisteita siitä, että kuningatar Charlotte olisi henkilökohtaisesti ollut erityisen viehättynyt  timanteista. Niistä kuitenkin muodostui hänelle eräänlainen edustusasu, jonka näkemistä odotettiin, mutta jota myös paheksuttiin.

Piirroksessa kietoutuvat yhteen sisä- ja ulkopolitiikan kiemurat ja kuninkaallisten, erityisesti kuningattaren, väitetty ahneus Intian rikkauksia kohtaan. Pointonin mukaan aikalaiskuvauksissa esitetty pohjimmainen syy myös Hastingsin syytteille oli ahneus, erityisesti suhteessa lahjoihin.

Pilapiirros esittää Englannin valtaapitävän eliitin kyltymättömästi ahmimassa Intian kalleuksia, syömässä timantteja. Asetelma vihjaa korruptioon, hillittömyyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Voiko samaa ajatusta soveltaa 2000-luvulle? Onko Melanian ruokahetki poliittinen?

On syytä palata takaisin alkuun eli Vanity Fair -lehden kansikuvaan.

Yllättävän edullinen lounas

Meksikon Vanity Fair ei ollut ensimmäinen lehti, joka julkaisi juuri tämän kuvan Melania Trumpista syömässä koruja. Kuva ja siihen liittyvä haastattelu oli julkaistu samaan mediakonserniin kuuluvassa Gentlemen’s Quarterly -lehdessä 27.4.2016, siis lähes vuotta aiemmin. Silloin ilman kohua.

Artikkelin kuvilla on vielä pidempi itsenäinen historia. Ne on alun perin ottanut Douglas Friedman Melanian oman korusarjan markkinointia varten ja julkaistu korusarjaan liittyvässä artikkelissa Philadelphia Style -lehdessä jo 1.12.2011.

Tämä tieto johtaa kiinnostavaan oivallukseen: Melania ei syökään kuvassa kalliita timantti- ja valkokultakoruja vaan edullisia itse suunnittelemiaan pukukoruja, joita ennen hänen puolisonsa persidenttiyttä (ja tovin sen aikanakin) myytiin tv-ostoskanava QVC:llä. Hollywood Life -verkkosivuston haastattelussa Melania kertoo, että kaikki korusarjan tuotteet maksavat alle 200$, sillä hän haluaa tuoda edullista luksusta naisten elämään. Ei siis timantteja, jalokiviä eikä kultaa, vaan jotakin niiden kaltaista, mutta edullisempaa.

Ajoittamisen taito ja stereotypian voima

Idea promootiokuvasta, jossa korusuunnittelija syö omia tuotteitaan vaikuttaa oudolta. Vaikuttaa siltä, ettei kuvaaja ole ollut tietoinen korujen syömiseen liittyvistä merkityksistä. Ahneus, sosiaaliseen asemaan ja naissukupuoleen liittyvä hillitön kuluttaminen, korruptio, jopa syntisyys ovat mielleyhtymiä, joita on tuskin tarkoituksella haettu.

Vanity Fair Mexico -lehden kansikuvan valinta ja sen julkaisuajankohta saattoivat olla vain sattumaa. Yhtä hyvin silloisessa kuumentuneessa poliittisessa ilmapiirissä naapurimaan hallinnon esittäminen epäedullisessa valossa öykkäröivänä ja korruptoituneena on voinut olla tarkoituksellista.

Oma arvaukseni on, että promokuvan onnettomasti valittu aihe teki sen hyödyntämisen negatiivisessa mielessä houkuttelevaksi, ja tilaisuus oli liian herkullinen ohitettavaksi. Aikaikkuna sille, että kuva herättää kansainvälisen reaktion ja jää historiaan on ollut pieni, mutta siihen osuttiin täydellisesti.

Oli kansikuvan taustalla mitä tahansa, kuvan merkitysten pohtiminen tuo esiin korujen ja jalokivien poliittisuuden. Se kertoo myös sukupuolen, vallan ja korujen kiinteästä suhteesta ja tarjoaa jälleen kerran mahdollisuuden oivaltaa, että koruja (ja  kaikkea muutakin) holtittomasti kuluttava nainen on  stereotypia, jota on hyödynnetty historian saatossa tarkoitushakuisesti. #metoo:n aikaan olisikin jo aika päästää siitä irti ja avata korujen maailma ja sen mahdollinen liikakuluttaminen kaikille sukupuolille – eikö vain?

Kirjallisuutta:

Pointon, Marcia: Brilliant effects. A cultural history of gem stones and jewellery. Yale University Press, New Haven and London 2009.